28 lokakuuta 2007

Poika 1kk

Muutama tunti sitten tuli pojalle täyteen yhden kuukauden ikä. Kaikki on mielestäni mennyt tähän mennessä oikein hyvin. Tokihan poika heräilee yöllä syömään ja välillä pitää hetken aikaa meteliä, mutta kaikki se pelottelu tutuilta ennen syntymää ei ole käynyt toteen. Vauva ei itke ja huuda jatkuvasti vaan joskus silloin tällöin jos oikein kova nälkä yllättää. Yleensä silloinkin poika varoittelee ensin muuttumalla punaiseksi ja hetken aikaa vääntelee naamaansa. Vasta minuutin tai kahden jälkeen tulee ääni.

Eniten harmia ovat aiheuttaneet D-vitamiinitipat. Ne kun aiheuttavat pienokaisellemme ikäviä vatsan väänteitä ja niistä taas seuraa miehekkäitä pieruja. Ja kaikkien ikäväksi vatsan väänteet hyökkäävät koko voimallaan nimen omaan öisin. Pidimme tippojen kanssa viikon verran taukoa ja nyt olemme taas aloittaneet pienellä määrällä. Ainakaan vielä suurta katastrofia ei ole syntynyt.

Parhaita hetkiä vauvan kanssa ovat ehdottomasti olleet kylvetykset, suihkut ja ne harvat "juttutuokiot", jotka vauva kestää hereillä. Silloin koko se hetki keskittyy vauvaan. Mikään ei saa eikä voi häiritä.

Yllättävintä on ehkä ollut se, että kestovaipat ovat tuntuneet paljon paremmilta kuin kertakäyttövaipat, jotka tuntuvat fuskaavan koko ajan. Kestojen jälkeen peppukaan ei ole tuntunut niin kovin punakalta. (Onko joku muu muuten huomannut Pampers-vaipoissa sellaista ärsyttävää ominaisuutta, että vaipassa oleva "verkko" tarttuu ihoon kiinni? Itseäni asia on ärsyttänyt suuresti, sillä jos kuvittelenkin omalle iholleni likaa johon tarttuu vastaavanlainen verkko kiinni ja joku repisi sen irti...)

04 lokakuuta 2007

Ensimmäinen yö kotona

Keskiviikkona vaimo ja vauva pääsivät kotiin. Olihan se vähän outoa kun kotona olikin nyt kahden sijasta kolme. Ja kolmas on niin söpö, että tuore isi ei yksinkertaisesti kykenisi olemaan vauvasta erossa. Pääsin kylvettämään vauvaa ja toistamiseen ja vauvan alkusäikähdyksen jälkeen lämmin vesi taisi tuntua ihan mukavalta.

Yö meni rauhallisesti, kahden-kolmen tunnin nukutuilla pätkillä. Vaipanvaihto alkaa jo sujua, mutta onhan se vielä hieman hitaan puoleista.