Neuvolassa ensimmäistä kertaa

Viikko on taas vierähtänyt. Tässä välissä ehdimme jo käydä ensimmäisen kerran neuvolassakin. Odotin käynniltä paljon: opastusta, neuvontaa, tietojen kyselemistä jne. Todellisuus oli jotain ihan muuta. Terveydenhoitaja oli kyllä mukava ja ystävällinen, mutta koin olevani paikassa täysin ulkopuolinen ja henkilökunnan mielestä kuin ilmaa vain. Lähinnä tuntui siltä, että olisin välttämätön paha, joka tunkeutui tulevan äidin mukaan. En oikein osaa sanoa, mistä se johtui. Oma osansa saattoi toki olla sillä, että vaimoni on kätilö ja terveydenhoitaja oletti hänen tietävän jo lähes kaiken. Joistain asioista jopa enemmän kuin terveydenhoitaja itse. Tilanne oli lähinnä jutustelua vaimoni ja terveydenhoitajan sekä kätilöopiskelijan välillä. Minulta kysyttiin poltanko, juonko tai onko jotain perinnöllisiä sairauksia...

Saimme mukaan ison kasan esitteitä ja DVD-levyn, jotka ojennettiin vaimolleni. Myös se vihkonen, joka oli tarkoitettu isille. Se sivuutettiin toteamalla, että tässä on vähän isällekin lukemista. En ymmärtänyt juurikaan mitään puhutuista kokeista ja testeistä, joita vaimolleni tullaan tekemään. Toki vaimoni osasi kertoa ne minulle jälkikäteen, mutta luulin oikeasti saavani jotain uutta irti neuvolakäynnistä. Kannustusta tai ohjausta - mitä vaan. Mutta ainoa kerta kun rutiinikysymyksien lisäksi minun kantaani kysyttiin, oli se kun vähän ennen lähtöämme minulta tiedusteltiin, onko teillä jotain kysyttävää. Ai onko? On tosiaan... Annanko listan? No, toki olisin voinut tässä vaiheessa avata suuni, mutta kun koko muun ajan olo oli hyvin ulkopuolinen, olisi yht´äkkiä pitänyt osata kertoa mieltä askarruttavat kysymykset. Se ei oikein onnistu, ei ainakaan minulta. Toki neuvolakäynnin aikana saatiin varmasti hoidettua ne tärkeät asiat, jotka pitää hoitaa raskausajan alussa ja on minulla niistä jonkinlainen käsitys, mutta ei kai neuvolassa voida olettaa, että raskaana oleva nainen pystyy kertomaan asiat täysin objektiivisesti? Eikä tämä ollut kritiikkiä odottaville äideille - tottakai hekin pelkäävät ja jännittävät.

Vuodatukseni johtuu lähinnä siitä, että mielestäni isät on otettava paljon paremmin huomioon (riippumatta äidin ammatista) jos oletetaan/toivotaan isien olevan mukana raskausajan eri vaiheissa. Itse haluan olla mukana neuvolassa (ainakin silloin tällöin), ultrissa ja synnytyssalissa, mutta olisin iloinen, jos voisin tuntea olevani muutakin kuin häiriötekijä.

No, onneksi ainakin vaimoni arvostaa läsnäoloani...